OPINTOMATKA VIROON 2012
MATKAKERTOMUS
Yhteenveto
Torstai 24.5.2012
Lähtö oli Jyväskylän Tilausajolaiturista klo 8.00 A&A Travelsin tähtikylkisellä bussilla kuljettajana ja matkanjärjestäjänä Ari Karhunen. Matkanjohtajina toimivat Pertti Otranen ja Olli Helo.Jyväskylästä lähtijöitä oli vain 13 kpl. Matka suuntautui Jämsän kautta Länsisatamaan. Juokslahden seisakkeella nautittiin perinteiset ”Sähkön Siniset” ja tuhdit makkaraleivät. Satamassa joukkoomme liittyi kolme matkalaista. Laivana oli Tallinkin Star ja se lähti klo 14.00. Matka Tallinnaan kesti vain kaksi tuntia ja aika kului nopeasti laivan runsaista antimista ja kauniista ilmasta nauttien.Tallinnassa siirryimme hotelli Oruun, joka sijaitsee rauhallisella paikalla lähellä Laululavaa aivan Kadriorgin puiston reunassa Narvan maantien varressa.Perinteinen Sähty illallinen oli Vanhassa Kaupungissa ravintola Pepper Sack:ssa. Tunnelma oli tiivis (= ahdas) mutta ruoka oli hyvää. Ilta jatkui Raatihuoneen torin terassilla lämmittimien loisteessa. Hyvissä ajoin siirryimme hotellille ja kuka minnekin.
Perjantai 25.5.2012
Aamupalan jälkeen klo 9.00 lähdimme kiertoajelulle kaupungille. Oppaanamme oli Üllar Viitkar. Kohteinamme olivat Laululava ja sen Rusalka patsas sekä tietysti Vanha kaupunki ja paljon muuta. Tutustuimme Eesti Elering AS kantaverkon ja Eesti Energian jakeluverkon valvomoihin ja toimitiloihin. Jälkimmäisestä oli juuri muodostettu Elekrolevi verkkoyhtiö.Saimme tietää, että Viron sähköverkko on yhteydessä Suomen, Venäjän ja Latvian sähköverkkoihin. Narvan laitoksen tuotanto vierailuhetkellä oli noin 1250 MW.Jakeluverkon tilojen yhteydessä oli koulutustilat, jossa nähtävänä oli myös vanhentunutta tekniikkaa. Pihalla oli linjarakentamisen harjoittelualue.Iltapäivällä siirryimme Sähköpäivätapahtumaan Teknilliselle Yliopistolle (Tallinna Tehnikaülekool). Myöhemmin iltapäivällä oli Sähköinsinööriliiton järjestämä banketti, jossa olimme vieraina. Tilaisuuden olivat yhteistyössä järjestäneet Sähköinsinööriliitto ry. – SIL, Eesti Elektroenergeetika Selts – EEES ja Sähköturvallisuuden edistämiskeskus – STEK.Illalla hoteliimme kantautui ralliautojen ääniä. Kyseessä oli Tallinna ralli, jota ajettiin Laululavan ympäristössä. Kävimme pienellä joukolla seuraamassa kilpailua.Hotellin terassilla aika kului mutta keskustaankaan ei ollut pitkä matka.
Lauantai 26.5.2012
Aamupalan jälkeen suuntasimme Haapsaluun Üllar Viitkarin opastuksella. Vierailimme paikallisessa sähköyhtiössä (Imatra Elektri Vörgus), minkä omistaa nykyisin Imatran Seudun Sähkö Oy, jolle Fortum myi yhtiön. Fortum oli puolestaan ostanut se Eesti Energialta, kun Eestin valtio alkoi luopua sähkömonopolistaan. Imatra Elektri huolehtii luoteis-Eestin sähköyhtiötoiminnasta. Kävimme pikaisesti 1200 -luvulla perustetussa Piispanlinnassa. Ruokailun jälkeen palasimme Tallinnaan ja ’matkamuistomyymälässä’ käynnin jälkeen siirryimme satamaan.Tallinkin Super Star laivalla lähti klo 17.30 Helsinkiin, jossa oltiin klo 19.30. Jyväskylään saavuttiin puolen yön paikkeilla.
Energiatuotanto ja palavakivi
Viron sähköntuotannosta kolme neljännestä perustuu öljyliuskeeseen (= palavakivi). Viro on maailman ainoa maa, jossa öljyliuske on primäärienergian pääasiallinen lähde. Sähköntuotanto perustuu öljyliuskeen polttamiseen voimalaitoksissa. Tekniikka on vanhentunutta ja päästöt ovat korkeat. Tuhkaa syntyy lähes puolet palavan kiven määrästä, vuosittain miljoonia tonneja.Öljyliusketta riittää vielä kymmeniksi vuosiksi mutta EU:n säädökset pakottavat päästöt alemmiksi vuoteen 2016 mennessä. Eesti Energialle on rakenteilla uusi voimala vanhan viereen Narvassa. Uuden voimalan kiertopeti- eli CFB- kattilatekniikka on kiinteiden aineiden teknologia, jonka matalalämpöinen, puhdas ja tehokas palaminen soveltuu myös hiilelle ja biomassalle. Laitoksen teho on 300 MW ja hinta 540 M€.
Muut energialähteet
Uusiutuvien energialähteiden osuus on Virossa noussut lyhyessä ajassa 15 prosenttiin. Niiden osuus on edelleen vahvassa nousussa. Tuulivoimaa ei maassa ole merkittävästi. Tällä hetkellä on kuitenkin Koillis-Virossa palavastakivestä syntyvän tuhkakentän päälle rakenteilla tuulivoimaloita. Baltian maat ja Puola ovat suunnitelleet yhdessä ydinvoimalaa Liettuaan, mutta hanke ei ole edennyt.
Üllar Viitkar
Retkemme ammatilliset vierailut järjesti johtaja Üllar Viitkar Eesti Energian verkkoyhtiöstä, mikä oli juuri ottanut käyttöön yhtiönimen Elektrilevi.Üllar on pitänyt yhteyttä Jyväskylän Energian ex toimitusjohtaja Jorma Väkipartaan 20 vuotta. Hän kävi Eesti Energian pääjohtajan assistenttina ja hallintoneuvoston sihteerinä onnittelemassa vuonna 1992 90-vuotiasta Jyväskylän Energiaa ja on käynyt sen jälkeen Jorman vieraana Jyväskylän Energian lisäksi mm. Sähkömessuilla ja myös Helsingissä. Hän on järjestänyt useita vierailuja Jyväskylän Energian edustajille Baltian maihin ja myös Sähtyneuvostollekin. Tällä hetkellä hän on erikoisasiantuntija Elekrilevissä ja osallistui järjestämiensä excursioiden lisäksi kanssamme myös Sähköpäivän iltapäivän ohjelmaan 25.5.2012 Tallinnan teknillisessä korkeakoulussa.
Sähköinsinööriliitto ry. – SIL
Sähköinsinööriliitto toimii sähkö-, tietoliikenne- ja niitä sivuavilla aloilla työskentelevien teknisten asiantuntijoiden yhdistävänä tekijänä.Sähköinsinööriliittoon kuuluu noin kolmetuhatta diplomi-insinööriä, insinööriä ja teknikkoa sekä yritysjäseninä kaikki merkittävimmät sähkö-, tietoliikenne-, elektroniikka- ja automaatioalojen yritykset Suomessa.Liiton tarkoituksena on alan ammatillisen osaamisen ja tekniikan kehittäminen sekä insinööriammatin arvostuksen kohottaminen. Sähköinsinööriliitto onkin merkittävä vaikuttaja sähköalan eri sektoreilla. Harjoittamalla ja tukemalla alaa koskevaa tutkimus- ja standardointitoimintaa sekä tekemällä yhteistyötä koti- ja ulkomaisten sähköalan järjestöjen kanssa Sähköinsinööriliitto osoittaa olevansa aktiivisesti mukana yhteiskunnan ja tekniikan kehityksessä.Keski-Suomen Sähköteknisen yhdistyksen kannattaisi harkita, miten verkottuisi SIL:n kanssa. Yhteisiä jäseniä on jo nyt.
Hotelli
Hotelli ORU sijaitsee aivan Kadriorgin puiston reunassa rauhallisella paikalla. Satamaan on matkaa noin 3,5 km ja taidemuseo Kumuun 1 km. Hotelli on rakennettu noin 10 vuotta sitten ja huoneita on 50 kpl. Kahden hengen huoneen hinta on 70 – 80 €. Omalla autolla kulkevaa matkailijaa varten pihassa on riittävästi maksuttomia parkkipaikkoja.
Talous
Viron talous kasvaa vauhdilla. Maan julkinen velka on EU maiden pienin, vain 6 % kokonais-tuotannosta. Minimipalkka on 278 € (Suomessa 1120 €) ja minimieläke on 319 € (Suomessa 688 €). Palkkataso teollisuudessa on noin puolet suomalaisesta. Palkkaverossa noudatetaan tasaveroperiaatetta ja veroprosentti on 21 %. Yrittäminen on nostettu ykkösasiaksi. Ammattiyhdistysliikkeen ja valtion rooli on yhteiskunnassa painettu alas. Elintaso nousee Virossa vauhdilla ja bruttokansantuotteen asukasta kohti arvioidaan ohittavan Suomen vuoden 2020 paikkeilla. (KSML 7.6.2012)
Liikenne
Maan itsenäisyyden aikana maantiet ovat oleellisesti parantuneet ja suuria kohteita on käynnissä ympäri maata. Autokalusto on myös merkittävästi kehittynyt. Tällä on myös varjopuolensa, sillä onnettomuustilastot ovat kehittyneet negatiiviseen suuntaan. Yleisrajoitus maanteillä on 90 km/h ja paremmilla teillä se on ollut 110 km/h. Tänä vuonna tätä ylempää nopeutta saa kuitenkin ajaa entistä harvemmilla tieosuuksilla. Kameravalvonta on pääteillä hyvin yleistä. Reipasrytmisestä liikenteestä huolimatta suojatiekäyttäytyminen on varsin esimerkillistä.
Museo
Pieni kolmen hengen ryhmä vieraili Üllar Viitkarin johdolla tutustumassa pikaisesti uuteen Lentosatamamuseoon, joka on erikoinen nähtävyys rakennuksena sekä mm. sukellusveneen, lentoveneen ja muidenkin esineiden osalta. Museo sijaitsee kävelymatkan päässä satamasta ja lippu sisätilaan maksaa 8 €.
Lopuksi
Viron itsenäistymisestä on jo yli 20 vuotta, mutta lopullista rajaa Venäjän kanssa ei ole vielä sovittu. Viro ja Venäjä pääsivät periaatteelliseen sopuun rajastaan jo vuonna 1996. Rajasopimus allekirjoitettiin 2005. Viron parlamentti Riigikogu ratifioi sopimuksen vuonna 2005. Venäjän hallitus ei ole vienyt rajasopimusta duuman ratifioitavaksi.
14.9.2012 Risto Sumi, Olli Helo ja Jorma Väkiparta